Thank You (Duran Duranin albumi)

Thank You
Duran Duran
Cover-albumin Thank You kansikuva
Cover-albumin tiedot
 Äänitetty  19921994
 Julkaistu 4. huhtikuuta 1995
 Tuottaja(t) John Jones ja Duran Duran
 Tyylilaji rock, pop
 Kesto 54.26
 Levy-yhtiö Capitol/EMI
Duran Duranin muut julkaisut
Duran Duran
1993
Thank You
1995
Medazzaland
1997

Thank You on Duran Duranin vuonna 1995 julkaistu albumi. Sen kaikki kappaleet yhtä lukuun ottamatta ovat covereita. Se oli fanien ja kriitikoiden kovasti odottama seuraaja vuoden 1993 yllätysmenestykselle Duran Duran ("The Wedding Album"). Albumia voidaan kuitenkin pitää ennakko-odotuksiin nähden sekä kaupallisesti että taiteellisesti epäonnistuneena, vaikka se saavuttikin brittien myyntilistalla sijan 12 ja Yhdysvalloissa sijan 19.

Albumin kaksi singleä Grandmaster Flashin "White Lines" ja Lou Reedin "Perfect Day" menestyivät vielä kohtuullisesti listoilla, mutta kriitikot murskasivat yhtyeen versiot kappaleista kuten "911 Is A Joke", "Ball of Confusion" ja "Crystal Ship", ja yhtye suoriutui kesän 1995 festivaalikiertueestaan vain pakon edessä.

Yhtyeen aiempi rumpali Roger Taylor, joka oli jättänyt yhtyeen vuonna 1986, soitti studiossa rumpuja kahdella kappaleella: "Watching The Detectives" ja "Perfect Day" (ja kahdella joita ei julkaistu). Hän myös esiintyy "Perfect Day" -videolla. Hän ei kuitenkaan soittanut yhtyeessä kiertueella tai ollut mukana promotyössä.

Vuonna 2006 Q-lehti valitsi albumin kaikkien aikojen huonoimmaksi levyksi.[1][2]

  1. Barnes, Anthony: The worst album in the world... ever! The Independent. 26.3.2006. Viitattu 23.9.2022. (englanniksi)
  2. The 50 Worst Albums Ever (According To Q, April 2006) - RYM/Sonemic Rate Your Music. Viitattu 23.9.2022. (englanniksi)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search